venerdì 22 giugno 2007
Kuppane muffinssi
Nyt olen köyhä.Muttei tietenkään kukaan pakottanut minua ostamaan niin paljon kaikkea. Vieläpä ei-ale-tuotteita, vaikkeivät nyt niin hirveästi maksaneetkaan. Ostin kengät! Ah, ihanaa. Kenkien ostaminen saa aina hyvälle tuulelle. Tosin, olisi kiva ostaa joskus kengät jotka on oikeasti sopivat. Tai onhan nuokin koon puolesta, ainoa mutta on varsi kun ne on tehty joillekin ihmisille, joilla ei ole pohkeita. Pah! Mutta minäpä vien ne suutarille, saa luvan tehdä niihin kiilan. Ja sitten ne on niin ihq.Uskomatonta, sain niiden jalkaan kiskomisesta rakkulan käteen. :DSe suutari kyllä alkaa pitää minua jonakin ihan höynähtäneenä kun en voi ikinä ostaa sopivia kenkiä, vaan aina pitää käydä siellä suutarilla. Mut, mähän vaan annan sille lisää töitä. :DOstinpa pitkästä aikaa myös vaatteita jotka eivät ole mustia. Huihui, kamala shokki. Mut onneksi niitä voi käyttää pienissä määrin niin ei saa mitään yliannostusta kirkkaista väreistä.Tiina on kyllä kiltti. Antaa minulle aina uusia nimiä. Kuppanen muffinssi on kyllä aika kiltti. Samoin ihanneimuri. Olipa pitkästä kertaa oikeasti tosi hauskaa. Pitäisi koittaa elämää useammin.Tämä joululoma onkin tappanut melkein kokonaan sosiaalisen elämäni. :/Ha, liikanopettajamme on nyt ehkä kuollut/kadonnut/loukkaantunut/ollut joka tapauksessa Thaimaassa. Kännykkäänsä ei kuulemma vastaa.Schniff. Eipä sillä että olisin siitä ikuna hirveästi tykännyt, tai se minusta mutta kuitenkin. Ja kuitenkin se tulee heti maanantaina koulunovesta, kun astuu sisään, niin vastaan. Ihanaa yrittää pistää jotain miittiä pystyyn kun ihmiset ei kerro onko ne tulossa vai ei. Mrrh. Suututtaa.Mut voihan sitä miitata pienelläkin porukalla. Elokuussakin oli hauskaa vaikka meitä oli vain kuusi.Kunhan nyt edes joku vastaisi, muukin kuin ne kaksi jo vastannutta.Että osaakin väsyttää. No, pyörin sängyssä varmaan yhteen asti ja heräsin puoli kahdeksalta. Julmaa, jepjep. Mut pitää tottua aikaiseen nukkumaanmenoon nytkun koulukin kohta alkaa. Vaik, kylhän ne kymmenen aamut on ihan jees.Ja sitäpaitsi, musta tuntuu että mulle on tulossa flunssa ja se aikainen nukqmaanmeno ilmeisesti auttaisi asiaa parempaan suuntaan.Mut voinhan mä aina napsia buranaa ja bafucineja, buranaa ja bafucineja, kunnes olen ihan hassu. (Enemmän hassu kuin nyt)PeeäS. Minua pelottaa nyt jos joku kommentoi niitä virheessä olevia töitäni. Varsinkin rakentava palaute on ihan kamalaa. :D
Iscriviti a:
Commenti sul post (Atom)
Nessun commento:
Posta un commento